Mitä kokonaisvaltainen kirjoittaminen on?
Kuva: Cyron (Flickr)
Tämän blogin nimi on Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Siksi on varmaankin hyvä hieman pohtia, mitä kokonaisvaltainen kirjoittaminen on tai mitä se voisi olla.
Kirjassani, joka myös on nimeltään Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, selitän käsitteen Roz Ivaničin ajatusten avulla. Ivaničin mukaan kirjoittaminen ja ihmisten käsitykset kirjoittamisesta voidaan palauttaa seuraaviin kuuteen osa-alueeseen:
1) Kirjoittaminen on taitoa
2) Kirjoittaminen on luovuutta
3) Kirjoittaminen on prosessi
4) Kirjoittaminen on tekstilajin tuottamista
5) Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa
6) Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa
Kokonaisvaltaista kirjoittaminen tai kirjoittamisen opetus on silloin, kun se huomioi nämä kaikki kirjoittamisen ulottuvuudet. Joskus voi olla tarpeen korostaa osa-alueista yhtä, mutta myös tällöin on tärkeää muistaa, että kirjoittamisessa ovat aina läsnä myös muut viisi osa-aluetta.
Kirjoittamisen hahmottaminen näiden kuuden osa-alueen valossa on siis yksi tapaa ymmärtää kokonaisvaltaisen kirjoittamisen käsite ja samalla tämän blogin nimi. Tämän lisäksi käsitteen voi mielestäni ymmärtää ainakin kahdella muulla tavalla
Lajien tuolle puolen
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen tarkoittaa myös kirjoittamista, joka on kiinnostunut kirjoittamisen yleisistä lainalaisuuksista yksittäisten lajien tuolla puolen.
Kirjoittamisessa on luonnollisesti paljon lajikohtaista vaihtelua. Reportaasin tai haastattelun kirjoittaminen aikakauslehteen eroaa monella tavalla vaikkapa elokuvakäsikirjoituksen kirjoittamisesta, ja nämä kaikki ovat puolestaan aika erilaisia kirjoittamisen lajeja kuin bloggaaminen. Yksittäisten lajien opetteleminen vaatii aikaa ja niiden kunnollinen hallinta todennäköisesti useita vuosia.
Silti kaikkien kirjoittamisen lajien taustalla on samankaltaisia teemoja. Kirjoittaminen vaatii aina jonkinlaista kielitaitoa, kykyä käyttää kieltä. Kaikenlainen kirjoittaminen vaatii myös yhteyttä omaan luovuuteen. Lisäksi kaikissa kirjoittamisen lajeissa kirjoittaminen kietoutuu yhteen lukemisen kanssa: jos et lue, et todennäköisesti pysty kunnolla kirjoittamaankaan.
Myös kirjoittajien ongelmat voivat usein olla lajista riippumatta hyvin samankaltaisia. Yleisiä ongelmia voivat olla esimerkiksi “Miten saisin itseni koneen ääreen?” tai “Miksei kukaan lue kirjoituksiani tai reagoi niihin?”
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on siis näkökulma tai asenne, joka lähestyy kirjoittamista lajeista riippumatta ja samalla kaikkia kirjoittamisen lajeja kunnioittaen. Ehkäpä se on myös tavoite, yritys siirtää omaa ja muiden osaamista lajista toiseen.
Kokonaisvaltainen elämä
Lopulta kokonaisvaltainen kirjoittaminen voi tarkoittaa vielä kolmatta asiaa: kirjoittaminen on toimintaa, joka on osa kirjoittajan elämää hyvin kokonaisvaltaisella tavalla.
Jos kirjoittamista harrastaa tai tekee jollain tavalla pitkäjänteisesti tai “tosissaan”, se kietoutuu väistämättä esimerkiksi toimeentulon kysymyksiin. Jos haluaa todella kehittyä kirjoittajana, on kirjoittamisen oltava joko ammatti tai säännöllinen harrastus. Myös jälkimmäisessä tapauksessa kirjoittaminen on rahoitettava jollain tavalla.
Kirjoittaminen myös vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisella tavalla. Kirjoittaminen on osa kirjoittajan identiteettiä, ja kirjoitusten julkaiseminen muuttaa ihmistä peruuttamattomasti: esimerkiksi kirjan julkaistuaan ei ole enää sama ihminen kuin sitä ennen.
Kirjoittamisen kokonaisvaltaisuus tulee ilmi myös siinä, että kirjoittaminen on kaiken muun lisäksi fyysistä toimintaa. Yhdistämme kirjoittamiseen helposti ajatteluun ja luovuuteen. Jokainen säännöllisesti kirjoittava tietää kuitenkin hartioissaan sen, että kirjoittaminen on myös fyysinen suoritus.
Kirjoittaminen on kokonaisvaltainen asia. Tämän blogin tavoitteena on tarkastella kaikkea edellä mainittua, toivottavasti kiinnostavalla ja innostavalla tavalla.
Törmäsin tämän tekstin kirjoitettuani kirjoitukseen, jonka viesti on kutakuinkin päinvastainen kuin tässä omassa tekstissäni. Kurkatkaapa siis myös tänne:
http://kirjoittajatreffit.net/2009/09/kirjoittaja-kirjoittaa/
Tekstin perusajatuksen voisi tiivistää ehkä näin: Kirjoittaja on sellainen ihminen, joka kirjoittaa. Esimerkiksi kirjoittamalla kommentin tähän kirjoitukseen sinusta tulee kirjoittaja. Ei siinä sen kummempaa.
Uskoisin, että molemmille näkemyksille on tilaa ja molemmat palvelevat omaa tarkoitustaan.
Kirjoitin pienen jutun luovuudesta ja neroudesta:
Olen tässä miettinyt aika paljon varsin mielenkiintoista nerouden ja luovuuden määritelmää.
Tänään kävin kaupassa ja hyllyjen välissä päähän vilahti seuraava melko banaali ajatusketju:
- Jos pelkkä älykkyys olisi nerouden mittakaava, se olisi helposti tunnistettavissa ja mitattavissa. Mutta kun ei ole. Neroudessa olennaista ei voi olla ajattelun nopeus, vaan omaperäinen tyyli. ja koska tosiasia on, että luovat nerot pystyvät huippuluokan kehittelemiseen ja luovuuteen vain silloin, kun ihmisyys, tietoisuus ja älykkyys ja intuitio – koko ihmisyys – on integroitunut äärimmäisen tiiviiksi kokonaisuudeksi, on nähdäkseni myös ihan selvää, että omaperäisestä tyylistä tulee koko persoonallisuutta hallitseva ominaisuus. Tästä syystä neroja usein pidetään kummallisina. Ja rehellisinä. Normaalisti ihmiset suojaavat minuuttaan rakentamalla sosiaalisia suojarakenteita ja rooleja, että pystyisivät suojautumaan hylkäämisen mahdollisuudelta. Nerot taas siksi onkin usein hylätty – ja useasti – elämänsä aikana. Mutta tästä voitaisiin vetää toinenkin kysymys: Eikö ole niin, että jos ihminen pyrkii sulautumaan massaan saadakseen itselleen luvan olla olemassa, niin lopulta hänen voi olla aika vaikeaa määritellä, rakastetaanko häntä itseään, vai sitä kuvaa, jonka hän on itsestään luonut? Toisin sanoen: Joko otat itsesi sellaisena kuin olet ja olet muiden armoilla, tai sitten menet massan mukaan ja kadotat itsesi. Psyykkinen pelote on kova, harvat kestävät hylkäämisen mahdollisuuden. Näin ollen vain vahvimmat kestävät, ja siksi myös kestävimmät ovat usein myös ärhäkkäämpiä puolustamaan minuuttaan – he tietävät ja tunnistavat riskinsä, jos lähtevän minuutensa kauppaamiseen, ja se taas aiheuttaa helposti idiooteissa lisää hylkimistä. Idiootit nimittäin aina tajuavat – ainakin alitajuisesti – että tässä kaverissa on jotain sellaista, mikä kuuluisi heille ihmisyydessään myös, mutta eivät sitä uskalla itse ottaa – ja juuri sen hylkäämisen takia. Näin ollen päästään taas siihen rohkeuteen ja riskinottoon. Näin ollen nerous on myös ilmiselvästi rohkeuden tuote, kokonaisvaltaisesti.
Luovuudesta ajatusrakennelma:
Minun pitäisi piirtää tämä paperille, että tämä olisi ymmärrettävä edes jollain tapaa, mutta luotan tähän ja lukijovarten)ihin:
Luovuuden olennaisuudesta on keskusteltu paljon. Sitä on vaikeaa määritellä yksiselitteisesti. Mutta entäs jos ajatellaan se Einsteinen sääntöjen mukaan kuvallisena juttuna, eli näin:
Nykyiset älykkyystestithän ovat usein ns. kuvatestejä. Yksi tunnetuimmista on sellainen, jossa on tietyssä neliönmuotoisessa tilassa mustia palloja, jotka vaihtavat paikkojaan vasemmalta oikealle tietyssä järjestyksessä. Sitten testattavan pitää funtsia pallojen paikan muuttumisen mukaan se viimeinen asema, johon ne päätyvät, eikö niin?
Tässä testissä on typeriä puutteita – tarkoitus on hyvä, mutta lopputulos on epävarma. Nähdäkseni ihan perusteltu näkökulma on se, että ns. monitieteisyys on kuitenkin asian ydin? Tarkoitan: Jos nämä testit kuvaisivat todellisuutta ja älykkään ajattelun syvyyttä sinänsä, niihin voisi luottaa, mutta todellisuudessahan on niin, että nämä testit kertovat vain sen, miten hyvä ko. kaveri on tekemään ko. testejä, muusta ne eivät sano paljoa mitään, osviittaa voi saada. Maailma on täynnä ÄO 120-220, jotka vetävät huumeita, tappavat, rienaavat jne.
Itse asiassa mielestäni älykkyystestit pitäisi laatia kolmiulotteisiksi. Mitä tämä tarkoittaa? Kun katsomme tuota em. neliötä, jossa on mustia palloja, niin nehänovat aina paperilla sinänsä. Ne ovat YHDESSÄ tasossa, ja liikkuvat tietyllä, matemaattisella tavalla.
Todellisuudessa pitäisi ajatella testit kolmeen ulottuvuuteen. Tämä tarkoittaa käytännössä tätä:
Ajattele, että kuution sisällä on palloja, jotka ovat universumin lailla eri tasoissa keskenään, eri paikoissa, eri etäisyyksillä. Jokainen näistä palloista edustaa sitten ihmisyyden ja olemassaolon eri alueita: Yksi ajattelua, toinen inhimillisyyttä, kolmas psykologiaa, neljäs filosofiaa, viides teologiaa, kuudes kasvatustieteitä, seitsemäs älykkyyttä, kahdeksas jotain muuta. Pointti on tämä: Tehokas, tuloksellinen ja korkeatasoinen ajattelu perustuu en. ja muiden – tekijöiden kaltaisesti kuten maailmankaikkeus – planeetat. Niillä on oma vetovoimansa ja vaikutuksensa toisiin. Poikkeukselliset ajattelijat osaavat nimittäin hahmottaa näiden KOKONAISTEKIJÖIDEN summan toisiinsa nähden. He kykenevät näkemään, miten eri ilmiöt vaikuttavat toisiinsa, vetävät puoleensa toisiaan ja vallitsevat toisiaan. Mutta mitä tapahtuu, jos tämä ajattelun planeettojen välinen tasapaino horjuu? Päädytään mm. Kari Uusikylän “Isät meidän” teoksen Vihtavuoren malliin, jossa älykkyydelle annetaan liikaa painovoimaa, ja muiden osatekijöiden välinen kanssakäyminen häiriintyy, mm. inhimillisyyden. Laskun sitten maksaa Jari Frisk.
Tästä sitten päästään siihen luovuuteen. Mitä luovuus on? Hyvä kysymys. Minun vastaukseni on melko yksinkertainen – ja puolistava, mutta kai saan sen ilmaista? Nimittäin: Jos nyt kuvitellaan nuo em. ajattelun planeetat – osatekijät yhteen tilaan, niin luovuus on sitä, että LUOVA YKSILÖ OSAA LANGETTAA VALOA KUIN TASKULAMPUSTA TOISELTA PUOLELTA TUON UNIVERSUMIN JA PALLOJEN HALKI VASTAKKAISELLE SEINÄLLE, JA SE KUVIO, JOKA SEINÄLLE MUODOSTUU, ON LUOVA TUOTE, luovuuden tulos. Mitä kauniimpi, tarkempi kuvioltaan ja tasapainoisempi, sitä laadukkaampi luova tuote on.
Villi juttu, Jommi! Juu näinhän se on, että luovuuteen ja nerouteen liittyy usein jonkinlainen ulkopuolisuus, kyky mennä normien ja odotusten tuolle puolen. Mutta ei se aina helppoa ole ollut niilekään, jotka siihen ovat pystyneet. Aika monen huipputaiteilijan elämä on ollut traaginen tai sosiaalisesti ongelmallinen.
Csikszentmihalyin tuossa Creativity-kirjassa luovuudesta antama kuva on muuten jotenkin konservatiivisempi: hänen haastateltavansa ovat keskimäärin saavuttaneet aikamoisen sosiaalisen statuksen eivätkä ole hteisön ulkopuolella.
Tästä lisää siinä romaanissa, vai?
Joo, mm. John Nash on erinomainen esimerkki j amonet, monet muut. Niille on ominaista nimenomaan se, että nillä on aivan täysin toisenlainen ajattelumaailma kuin muilla. Tämä edesauttaa sitä, että monet tavalliset tyypit ei pysty ratkomaan ongelmia, koska eivät kykene löytämään ensin oikeaa kysymystä. Mutta nämä – hyvänä esimerkkinä vaikkapa J.J Rousseau – kykenevät kääntämään logiikan niin, että oikeat kysymykset löytyvät. Kun ne löydetään, on mahdollista löytää myös oikea vastaus.
Kyllä. Jimmy on aika tapaus. Se on varsin kaksijakoinen luonne, yhtä aikaa heikko – siis juuri koska yrittää hakea hyväksyntää toisilta – ja toisaalta äärettömän lahjakas. Kertoja sitten vähän preppaa sitä ammatillisesti ja psyykkisesti pitkin romaania. Siinä tulee aika reipasta tulitusta myös kirjallisista piireistä, takaan sen… ;o) Mm. ensin kirjamessuilla puhutaan kauniista sanan – ja ajatuksenvapaudesta ja humanismin kallisarvoisuudesta. Sitten kun Jimmy pitää pienen puheen, niin ne muut kirjailijat hakkaa sitä parkkipaikalla kun sai edelliset puhujat kuulostamaan niin idioottimaisilta… jne.
Joo, unohtui, tiedän ton M.C:n pointin, mutta tässä onkin se juju, että Jimmy on Rousseaun sukua. Sehän oli aika helkkarinmoinen ajattelija, osasipa vielä riitautua kunnolla konservatiivien ja radikaalien takana juuri siksi, että se osasi paljastaa ne niin hyvin.
Eli tässä:
Tuossa viime yönä tulin pohtineeksi yhtä ominaisuutta ja tiukasti istuvaa ajattelumallia kulttuurissamme, joka on kaikille varmaan hyvin tuttu – erityisesti tutkijoille, taiteilijoille, edistyville jne.
Kuvaan ongelmaa seuraavalla lyhyellä dialogilla.
Kaksi kania kohtaa koulun pihalla. Toisella on punainen lakki ja toisella sininen.
Punalakkinen aloittaa:
- Hei. Olen tässä miettinyt suhtautumistasi meihin muihin yhteisön kaniineihin.
- Kerro.
- Minusta sinä olet itsekäs.
- Miten niin?
- Olet aina ollut teräväpäinen, opiskelet paljon ahkerammin kuin muut, haluat kehittää asioita, kyseenalaistat, kyselet paljon…
- No onko se paha asia? Olenko epäkohtelias?
- Ei missään tapauksessa ole paha asia. Etkä ole epäkohteliaskaan.
- No eikö kaniinilla ole oikeus ja velvollisuuskin kehittää niitä kykyjään, joita hänellä on? Se tekee elämästä mielekästä.
- No niin kai tekee…
- No miksi sitten sanot minua itsekkääksi?
- Siksi, koska et ota huomioon toisia kaniineja. Koska tiedät, että me olemme kateellisia, niin sinun pitäisi asennoitua meihin toisin. Se olisi huomaavaista! Pääsisit myös helpommalla.
- En ymmärrä…
- Tarkoitan, että ärsytät meitä muita kaniineja, koska et ota huomioon meidän taipumusta kateuteen; He näet aavistavat, että tulet saamaan hyvät numerot. Sinun pitäisi olla kuten muutkin kaniinit eikä aiheuttaa heille kompastumista asiassa, jossa he ovat heikkoja. Siksi olet itsekäs. Ja itsekeskeinen! Ajattelet vain itseäsi.
- No miltä se sinusta tuntuu?
- Tunnen myötähäpeää.
- No miltä muista tuntuu?
- Toiset ovat suuttuneita, toisia ärsyttää, jotkut ovat tyytyväisiä ja kannustavat.
Sinilakkinen kaniini on hetken hiljaa ja sanoo:
- Mitä merkillistä tässä muka on?
- Sinulla on muuten ruma lakki!
Nyt kysymys: Mitä tässä oikeastaan tapahtuu?
Laitan alapuolelle oman näkemykseni tilanteesta, joka oikeastaan on hyvin, hyvin yleinen yhteiskunnassamme.
Oma näkemykseni on tämä:
Sinilakkinen kaniini on omaperäinen ja ilmeisen lahjakas. Hän haluaa käyttää lahjojaan ja kykyään oppia täysin määrin hyväkseen, koska tuntee siitä mielihyvää. Punalakkinen kaniini syyllistää sinilakkista kaniinia siitä syystä, että tämä ei suostu alistumaan yhteiskun… työpaik… yliopist.. eikun koulun yleiseen henkeen, jonka mukaan toisten kaniinien vallitsevaan ominaisuuteen, kateuteen (joka on siis ilman muuta kielteinen ominaisuus) on alistuttava siten, että luopuu tavoitteistaan, että saisi “tilanteen rauhoitettua”.
Päällisin puolin punalakkisen kaniinin ehdotus tuntuu järkevältä – hänhän vetoaa yleiseen rauhaan, mikä on hyvä asia.
Mutta pinnan alla on muuta; Punalakkisen motiivi ei ole toisaalta kehittäminen. Jos sinilakkinen kaniini alkaisi myötäillä ja tinkiä omista tavoitteistaan ja alistua siihen, että muut kaniinit ovat taipuvaisia kateuteen, hän menettäisi ison osan olemassaolonsa mielekkyydestä. Toinen juttu on se, että todellisuudessa punalakkinen valehtelee; Tarkoituksena on myös suojata muita kateellisia kaneja (joihin siis tietysti punalakkinen myös kuuluu) siltä, etteivät he joudu kohtaamaan kateuttaan ja sen seurauksia. Heidän mielestään ahkerien, lahjakkaiden ja omaperäisten tulee uhrata itsensä, ettei heidän tarvitsisi muuttaa käsityksiään ja tosiaan tehdä asialle jotain. Punalakkinen kaniini sanoo tuntevansa myötähäpeää, mutta todellisuudessa hän häpeää itseään, koska käsittää, että sinilakkinen on henkisesti vahvempi kuin hän, eikä anna yleisen mielipiteen sanella hänen elämänsä suuntaviivoja asiassa, joka todellisuudessa on olennainen ja terve. Punalakkinen on tietoisesti tai tiedostamattaan valita helpomman tien ja yrittää vetää muita samaan kelkaan, että oma, alitajuinen syyllisyyden ja heikkoudentunne laantuisi.
Näin ollen mielestäni tilanne menee kutakuinkin näin: Jos sinilakkinen kaniini alistuisi ilman muuta punalakkisen vaatimuksille, seuraus ei olisi rakkaudellinen, kehittävä eikä oikein moraalinenkaan. Ensinnäkin sinilakkisen oma onnellisuus ja tyydytys työstä olisi uhattuna, toisekseen alistuminen merkitsisi itse asiassa pahuuteen alistumista, koska muiden kateus pidettäisiin täten eristämisellä ja vihalla kiristämisellä ns. aisoissa. Mutta tämähän EI ole sinilakkisen kaniinin persoonallisuuden ongelma, vaan punalakkisen ja hänen jenginsä. Punalakkinen yrittää syyllistää sinilakkista näennäisen fiksulla ja oikealla havainnolla, mutta se, mihin se todellisuudessa tähtää, on aivan jotain muuta. (Tulee mieleen William Blaken huomio: Kaikki mitä Saatana väittää synniksi, ei ole sitä…)
Ps. Huomasitteko muuten, mikä motiivi niillä lakeilla oli? Toisella oli punainen lakki, toisella sininen. Lopussa punalakkinen tarrautuu tyylikysymykseen, kun sisältö ei meinaa kantaa… lakit oli molemmilla päässä, vain eriväriset.