@Dora: Minustakin on tärkeää, että koulutuspolitiikasta keskustellaan. Toivottavasti en ole antanut sellaista kuvaa, että haluaisin keskustelua jotenkin tukahduttaa. Tuo Elinan alkuperäinen artikkelikin oli erittäin arvokas puheenvuoro, vaikken kaikesta samaa mieltä olekaan.

Koulutuspolitiikkaa enemmän minua kiinnostaa kuitenkin opinnäytteen tekijöiden emansipaatio ja, hivenen rasittavaa termiä käyttääkseni, voimaantuminen. Niissäkin on tärkeää havainnoida sosiaalisia rakenteita ja epäkohtia. Silti minusta on kiinnostavampaa kysyä: ”Mitä kaikkea voisin tehdä työllistyäkseni?” kuin ”Mitä koulutuspoliittisia virheitä Paavo Lipposen hallitus teki 1990-luvulla?”

@Markus: Elinan artikkelissaan esittämistä tilastoista voi tehdä aika selkeän johtopäätöksen: jatkossa entistä suuremman osan tohtoreista on työllistyttävä yliopiston ulkopuolelle. Työnhaku yliopistolla ja työnhaku yliopiston ulkopuolella taas ovat varmastikin aika erilaisia taitoja.

Teuvo toi viestissään esille hyvin joitain ominaisuuksia, joista tohtorin tutkinto todennäköisesti on osoitus (tiedonhankintakyky, kriittinen ajattelu, itsenäinen työskentely jne.). On kuitenkin varmasti melkoinen haaste esittää nämä taidot niin, että potentiaalinen työnantaja niistä vakuuttuu.

Esimerkiksi tutkijakoulut ovat kaiken kaikkiaan varsin ristiriitainen ilmiö: väitöskirjan pitäisi valmistua entistä nopeammin, mutta samalla muun työkokemuksen samanaikainen hankkiminen tehdään hyvin vaikeaksi.

Tulevaisuudensuunnitelmasi kuulostavat varsin hyviltä, Markus! Intoa opintoihin (sitä varmasti riittää)!

Olen kulttuurialalla työskentelevä viisikymppinen ukko ja saanut aikanaan hädin tuskin raavittua kasaan maisterintutkintoni, evvk silloin aikoinaan. Töitä on aina riittänyt, niin pätkiä, isompia projekteja kuin yksi vakituinen paikkakin, josta tosin lähdin aika äkkiä tieheni, ei sopinut ruuansulatukselle.

Yhdessä edellisessä paikassa haettiin äitiyslomasijaista, vastuualue ei ollut ihan kauhean kummoinen ja palkkaus suhteellisen vaatimaton. Homma vaati kuitenkin erään taiteenalan erityistietämystä ja osaamista. Hakemuksia tuli paljon ja joukossa oli muutama tohtori. Heidän hakemuksensa olivat kammottavia, sivutolkulla luetteloita missä kaiken maailman tutkimushankkeissa olivat olleet. Niillä ei ollut minkään maailman relevanssia haettavan varsin käytännöllisen homman suhteen. ja vielä hirveämpää oli nähdä, että heillä ei ollut mitään käytännön työskokemusta mistään: olivat menneet suoraan ala-asteeelta suorinta tietä tohtoriputkeen ja olleet joskus jouluapulaisina kaupassa. Todella tylyä: kuka pystyy tai haluaa oikeasti markkinoilla työllistämään tuontapaista porukkaa?

Olen ollut viimeisen vuosikymmenen ulkomailla erilaisissa hankkeissa. Nyt aion palata Suomeen ja alan väitöskirjan tekemisen. Olen innoissani: voin keskittyä johonkin omaan tekemiseen loputtomien organisaatio- ja budjettivastuiden sijaan, fokusoida omiin ajatuksiin ja älylliseen toimintaan. Muutaman vuoden päästä saan toivon mukaan tohtorin paperit ja voin taas lähteä muualla töihin. Yksinkertaista ja kiehtovaa! En siis tosiaankaan aio jäädä kituuttamaan paperi kädessä Suomeen, siinä ei ole mitään järkeä kun tilanne on mikä on.

Ja puoliso on luvannut elättää pari vuotta, jotta voin keskittyä hommaan eli on myös näkkileipää luvassa tuolle ajalle.

Eli odotan väitöskirjan tekemistä todella innoissani!

Toisin sanoen, väitöskirjan tekemistä ei pitäisi nähdä pelkästään idealistisena ja henkilökohtaisena tutkijanidentiteetin toteuttamisprojektina, jota se toki voi myös olla. On aivan ymmärrettävää, että lahjakkaankin tutkijan motivaatio voi olla vähissä, jos panostuksella ei saa välttämättä minkäänlaista työtä, koska aika moni meistä kaikesta intohimostaan huolimatta opiskelee myös elääkseen ammattitaitonsa turvin. Ei mielestäni ole mitenkään kerettiläistä toivoa, että pitkän opiskeluputken jälkeen yhteiskunnalla olisi käyttöä kaikelle sille tiedolle ja taidolle, joka tutkimuksessa kehittyy. Jos ja kun näin ei niin monien väitelleiden kohdalla ole, meillä on tässä oikeasti ongelma, josta pitäisi puhua paljon enemmän ja paljon kovemmalla äänellä sen sijaan, että tyydytään vaan nöyrästi olosuhteisiin ja hautaudutaan kammioon tutkimaan.