Žižek, psykoanalyysi, maailmankaikkeus ja kirjoittaminen
Kuva: sashafatcat (Flickr)
Eilen YLE Teemalta tuli loistava dokumentti slovenialaissyntyisestä, Suomessakin vastikään vierailleesta filosofi Slavoj Žižekistä. Mies on samanaikaisesti hupputerävä ja pähkähullu, enkä yksinkertaisesti voi olla fanittamatta häntä.
Žižek puhui dokumentissa, ilmeisesti tapansa mukaan, melkein kaikesta mahdollisesta: maailmankaikkeudesta, filosofiasta, psykoanalyysistä, vasemmistolaisuudesta, amerikkalaisuudesta, elokuvista ja paskasta. Dokumentti on uskomatonta ilotulitusta, ja onneksi se onkin Yle Areenalla katsottavana vielä kahden viikon ajan.
Žižek puhui muun muassa siitä, kuinka näennäiseen suvaitsevaisuuteen voi sisältyä entistä vahvempia kieltoja ja käskyjä. Perinteinen, autoritäärinen isä sanoo lapselleen: “Me lähdemme nyt käymään Mummin luona, ja sinä tulet mukaan, pidit siitä tai et.” Lasta voi ottaa päähän, mutta hän tulee mukaan eikä mitään kovin vakavaa tapahdu.
Postmoderni, suvaitsevainen isä sen sijaan sanoo: “Tiedäthän, että Mummi rakastaa sinua, mutta sinun täytyy vierailla hänen luonaan vain jos haluat.” Tällöin lapsi ymmärtää, että käsky on todellisuudessa vielä vahvempi: sinun on tultava Mummin luo ja lisäksi pidettävä siitä. Näennäinen vapaus voi siis sisältää paljon ankaramman käskyn.
Hieman samaa näkökulmaa käsittelee tämä sitaatti ohjelmasta:
Perinteinen käsitys psykoanalyysistä on, että koska ihminen sisäisten estojen takia sisäistää isälliset tai muut sosiaaliset kiellot, hän ei vapauta itseään nauttimaan. Mielihyvä ei ole saavutettavissa. Se on saavutettavissa vain patologisena syyllisyyden tunteena yms. Psykoanalyysi sallii hänen ylittää nämä sisäistetyt estot niin että nautinto on mahdollinen.
Nykypäivän ongelma on, että vallitsevan ideologian käsky on nauttia eri tavoilla. Oli se sitten seksiä, syömistä, tavarasta tai henkisyydestä nauttimista, itsensä toteuttamista… Minusta ongelma ei ole, miten päästä eroon estoista ja nauttia spontaanisti. Ongelma on, miten päästä eroon tästä nauttimisen velvoitteesta.
Kirjoittaminen katoaa
Slavoj Žižek on paitsi filosofi ja psykoanalyytikko, myös kirjailija. Hän on kirjoittanut tolkuttoman määrän kirjoja, peräti yli 50 kappaletta. Kirjoilla on kiehtovia nimiä, kuten “Everything You Always Wanted to Know About Lacan… But Were Afraid to Ask Hitchcock” sekä “Enjoy Your Symptom!”
Ilmeisesti kirjoittaminen ei kuitenkaan ole hänelle helppoa, sillä hän on kehittänyt itselleen metodin, josta kirjoittaminen on poistettu kokonaan:
Minulle on psykologisesti mahdotonta istua alas, joten minun pitää puijata itseäni. Käytän strategiaa, joka toimii ainakin minulla. Kirjaan muistiin ideoita, mutta yleensä aika huolella. Muotoilen ajatuksen jo valmiiksi lauseiksi. Selitän itselleni, etten vielä kirjoita kirjaa, kirjaan vain ideoita.
Sitten totean jossain vaiheessa, että kaikki on jo koossa. Nyt se tarvitsee vain toimittaa. Jaan prosessin kahtia. Kirjaan ideoita ja editoin. Kirjoittaminen katoaa.
Ideointi – editointi: hyvä menetelmä saada tekstiä aikaan. Prosessikirjoittamisessa vaiheineen on sama idea, mutta ehkä sen tietoinen toteuttaminen voi kahlita.
Yhdysvaltalaisen kirjailijan ja kirjoittamisopettajan Natalie Goldbergin treenikirjoittamisen mentelmässä (Luista ytimiin, Avoin mieli jne.) on paljonkin samaa.
Hei Marja-Riitta! Totta puhut: Golbergin metodi on myös radikaali, ehkä se on vähän niin kuin kirjoittamista ilman ajattelemista (noin yksinkertaistettuna). Tuossa Žižekin metodissa viehätti eniten se, että hän ikään kuin huijaa itseään ajattelemaan, ettei edes kirjoita. Hyviä menetelmiä!
Oma sääntöni on, että kun tarvitset menetelmiä, et enää kirjoita.
Kiitos kommentista, jti! Tuo on tietysti näppärästi sanottu, mutta onko se totta?
Tekee mieli lainata Žižekiä lainaamassa Marxia:
Uskotko todella, että on olemassa jonkinlaista kirjoittamista itsessään, ilman minkäänlaista metodia? Eikö kirjoittamista aina edellä tila, jolloin ei kirjoita? Eikö kirjoittaminen ole aina jonkinlaisen metodin käyttämistä, tiedostaen tai tiedostamatta?
Žižekin puheista on vaikea olla innostumatta. Miehen energia on parhaimmillaan, kun hän puhuu nopeasti ja ainakin näennäisen assosiatiivisesti – puheenvuorothan saattavat olla todellisuudessa hyvinkin tarkkaan valmisteltuja. Žižek on myös hirveän hauska esiintyjä, joskin yleisö tajuaa vitsin yleensä vasta kolmen virkkeen päästä.
Moi Kalle! Tuossa eilen alkaneessa Elokuvan kätketty kieli -sarjassa Žižek oli vähän hillitympi. Eikä edes hikoillut yhtä paljon! Hyvä silti.
Kiitos tästä dokumenttivinkistä, Kimmo. Ohjelma oli riemastuttava.
Hauskaa, että löysin blogisi: päädyin tänne etsiessäni tietoa dynair-tyynystä. Jään odottamaan uusia kirja- ja ohjelmavinkkejäsi!
Hauska kuulla, Virpi! Ainakin tuota Elokuvan kätketty kieli -sarjaa voi heti suositella. Se tulee vielä kahtena keskiviikkona iltayhdeksältä Teemalta. Se on hyvin erityylinen kuin tuo dokumentti, mutta kyllä sekin inspiroiva oli.
Minusta tuo Zizekin neuvo on loistava! Itsekin teen välillä noin, ja usein saan tuolla tavoin kirjoitettua joko parempaa tekstiä kuin tietoisesti kirjoittaen, tai sitten saan kirjoitettua aiheista, jotka ovat minusta niin vaikeita, että olen lykännyt niistä kirjoittamista, vaikka olisivat tärkeitä. Ylipäätään minusta vaikuttaa, että saan työskenneltyä parhaiten gradun parissa, kun ajattelen, että “istahdan nyt vain tähän hetkeksi hiukan vilkuilemaan alustavasti tätä kirjaa” tai “teen vain vähän muistiinpanoja myöhempää varten”.
Ohimennen tekemisen -idea on paras. Se toimii.
Kiitos kommenteista, pom ja Marja-Riitta! Ylipäätään tuntuu siltä, että tekemättömyys tai tekemisen odotteleminen on aina pahempaa kuin itse tekeminen, tapahtui se tekeminen miten tahansa. On se tavallaan hassua, että pitää huijata itsensä kirjoittamaan!
Hei Kimmo! Tämä menee nyt hieman off-topiikkiin, mutta suonet anteeksi?
) Tässä on hieman psykoanalyysiä filosofian valossa – nimittäin pieni toinen näkökulma minulta Camus´n filosofiaan koskien teosta “Sivullinen”
“Kiinnitän huomiota yhteen erikoiseen juttuun Camus´n Sivullisessa, jota käsittääkseni ei ole aiemmin ainakaan lukemani perusteella tarkasteltu:
Koska lähtökohta on, että Mersaultille kaikki on “samantekevää” niin hänhän lähtee rannalle, vaikka hän voisi kieltäytyä siitä. Tähän toimintaan osallistuessaan hän joutuu erikoiseen tilanteeseen, jossa Arabi on rannalla veitsen kanssa; Mersaultia ei edes uhata varsinaisesti, mutta hän ampuu silti Arabin. Tässä mennään siis yli terveen itsepuolustuksen – pelkästä uhkauksesta. (Voidaan kysyä, että miksi Mersault ampui, jos todistajia ei ollut – heitä ei mainita? Tai Mersault ampui, koska heitä ei ollut? Mutta jos todistajia ei ollut, miksi Mersault pidätettiin?li tarina ei ole ihan johdonmukainen tässä.) No. Mersault sitten pidätetään, ja sellissä muut arabivangit auttavat Mersaultia sijaamaan vuoteensa sen sijaan, että kostaisivat Mersaultille toisen Arabin murhan. Erikoinen tilanne; Jos tarkastellaan asiaa Algerialaisten ja Arabien kannalta, niin normaalisti Arabit tuskin olisivat olleet näin välinpitämättömiä Algerialaista Mersaultia kohtaan – tai sitten he vain ovat hyväsydämisiä! Joka tapauksessa ikäänkuin rivien välistä paistaa jälleen hieman pakotettu absurdin kuvaaminen TAVALLA, JOKA JÄTTÄÄ MAINITSEMATTA JA HUOMIOONOTTAMATTA REALISTISET TOIMINTAMALLIT. Todellisuudessa nimittäin olisi ollut todennäköisintä, että muut arabivangit olisivat alkaneet kiistellä Mersaultin kohtalosta, pitäisikö kostaa vai ei tms. (Korostin äskeisen vain siksi, että Camus´n mielestäni selkeä, mutta peitelty absurdin korostuminen tulisi ilmi? Tästä syystä väitän, että Camus tavallaan muokkasi olemassaolon kuvaa suuntaan, joka tuki hänen käsitystään siitä. On kuitenkin ihan selvää, että Camus on lajissaan lähes lyömätön, mutta hänen filosofiansa kaipaa ainakin omasta mielestäni tarkennuksia ja uudelleensuuntausta.)