Tosta kirjoittamisprosessista sen verran, että itse koen yksi kirja kerrallaan – tyyppisen luomisen hirveän raskaaksi. Mäkirjoitan kahta tai mielummin kolmea yhtä aikaa, se on paljon helpompaa.Näennäinen ristiriita selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että jos ajattelutyyli on tietynlainen, niin niitä ajatuksia voi kirjata ja jaotella teoksiin paremmin ja hallitummin, kuin että kirjoja olisi työn alla vain yksi.
Goethe käytti aikoinaan samaa metodia – ja sehän myös väänsi niitä teoksiaan aika pitkiä aikoja. Riippuu vähän siitä, millä tavalla kirjoittamista lähestyy.

Kiitos noista Uusikylä-vinkeistä! Pitää tosiaan jossain välissä tutustua. Vaikuttavat molemmat mielenkiintoisilta. Luin syksyllä yhden Uusikylän haastattelun, ja se teki kyllä vaikutuksen.

Mä luin nuo Csikszentmihalyin pari kirjaa (Flow, Creativity) jo jokunen vuosi sitten, mutta huomaan palaavani niihin ajatuksiin aina uudelleen. Ne ovat näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta itse asiassa aika syvällisiä ja ehkä vaikeita sisäistääkin. Koko ajan tajuan paremmin, miten tärkeää on esimerkiksi se, että tyydytyksen saa itse tekemisestä eikä lopputuloksesta tai sen vastaanotosta.

Toinen mitä M.C. korostaa, on välittömän palautteen merkitys. (Ja tässä palaute ei tarkoita siis välttämättä samaa kuin kirjoittamisen ohjauksessa yleensä vaan ylipäätään responssia, havaintomateriaalia, josta voi nähdä, miten homma etenee.) Tässä suhteessa toisille voi sopia se Miina Supisen käyttämä metodi, jonka sulle linkkasin, eli 50 sivua kahdessa viikossa, ei laatuvaatimuksia. Silloin määrä on se kriteeri, jota ainostaan seurataan, ja silti lopputulos voi olla julkaistavaksi hyväksytty romaani. Mutta ei se ainoa tapa ole. Luen juuri James Ellroytä, ja niitä kirjoja ei taatusti voi kirjoittaa tajunnanvirtana. Ellroy tekeekin ilmeisesti äärimmäisen tarkat suunnitelmat kirjoistaan.

Ja sitten vielä keskeistä M.C.:n mukaan on hyvän suorituksen kriteerien sisäistäminen, koska muilta saatu palaute voi olla hyvin sattumanvaraista ja ristiriitaista. Tuo jälkimmäinen on haastavaa esimerkiksi väitöskirjan osalta, koska ei yksinkertaisesti ole vielä kokemusta.

Tällaisia ajatuksia tänään. Kuulostaa kiinnostavalta tuo sun kirjaprojekti!

Kirjoitan just kirjaa, jossa menestynyt brittiesseisti ottaa oppilaakseen huippulahjakkaan kirjoittajan, ja vähän samoja juttuja käsitellään siinä.
Koska luovuus on ihmisen henkisistä toiminnoista korkeimmalla tasolla, se vaatii ihan omat juttunsa, ennenkuin siitä saa kaiken irti. Mutta onnistuessaan se on upea kokemus, etenkin siinä vaiheessa, kun ns. “Flow” käynnistyy.
Näkisin asian niin, että esim. kirjoittajakurssien vetäjät tuntuvat – siis tuntuvat – olevan hieman hakoteillä pohjarakenteen merkityksestä. Ihan sama asia, että merkityksekästä uraa ja tekstiä ei voi rakentaa epävakaalle pohjalle, niin ei myöskään luovuutta itseään. Jos siis lähtökohdat ovat oikeat, niin silloin kai kirjoittamista voidaan kutsua todella kokonaisvaltaiseksi?

Kirjoittamisessa tuo tarkoittaa esimerkiksi sitä, että markkinointi ja raha ovat todellisuudessa aika tärkeitä tekijöitä. Luulisin, että Suomessakin esimerkiksi ammattikirjailijat ovat tästä hyvin tietoisia. Aloittelijat tai kirjoittamisesta haaveilevat sen sijaan tuskin.

En ole Uusikylää lukenut, mutta toinen tunnettu luovuuden tutkija eli Csikszentmihalyi kirjoittaa Creativity-kirjassaan juuri siitä, miten eräänlainen arjen hallinta on monien menestyneiden luova työn tekijöiden luovuuden taustalla.