Hakukoneet ja kirjoittaminen
Vaikka sosiaalisen median rooli tiedonhaussa kasvaa koko ajan, ovat hakukoneet ja erityisesti Google yhä ihmisille hyvin tärkeä tapa etsiä tietoa ja jäsentää verkon materiaalia. Siksi verkkoon kirjoittaessa kannattaa huomioida hieman myös hakukoneita. Hakukoneiden rooli on keskeinen etenkin silloin, kun etsimme tietoa jostain uudesta aiheesta tai kun haluamme selvittää hieman kattavammin, mitä tietystä aiheesta verkosta löytyy. [...]
Verkkokirjoittamisen perusteet
Jo kauan sitten, ensimmäisten www-sivujen ilmestymisen jälkeen alettiin puhua omasta kirjoittamisen lajista, verkkokirjoittamisesta. Verkossa olevat tekstit ja verkkoon kirjoittaminen ovat totisesti muuttuneet aika lailla 1990-luvun loppuvuosista tähän päivään, mutta silti on mahdollista hahmotella jonkinlaisia yleispäteviä sääntöjä verkkoon kirjoittamiseen. Seuraavassa esitellyt lähtökohdat ja periaatteet kannattaa ottaa huomioon, kirjoititpa sitten blogikirjoitusta, artikkelia verkkolehteen tai vain yksinkertaisesti materiaalia [...]
Miksi bloggaaminen on hauskaa?
Olen kirjoittanut harrastuksena ja työkseni monenlaisilla tavoilla. Bloggaaminen on kuitenkin ehkäpä hauskin kirjoittamisen laji, jonka tiedän. Se on siis todella kivaa! Hahmottelen tässä kirjoituksessa sitä, mistä tämä johtuu. Pohdin kysymystä lähinnä siis kirjoittamisen näkökulmasta: miksi bloggaaminen on erityisen kiva ja tyydyttävä kirjoittamisen laji? Seuraavassa muutama keskeinen syy. 1) Julkaisuväline on kokonaan sinun hallinnassasi Kirjoititpa sitten [...]


0 Comments