Kuva: kevin dooley (Flickr)

Tarvitsetko tukea väitöskirjan kirjoittamiseen?

Pidän kevätlukukaudella yhdessä kollegani Åsa Mickwitzin kanssa väitöskirjantekijöille tarkoitetun kirjoittamisen kurssin. Kurssi on tarkoitettu jatko-opiskelijoille, jotka ovat keskellä väitöskirjan kirjoittamisen prosessia.

Tapaamisissa keskitytään väitöskirjaprosessin tukemiseen, tehokkaiden työskentelytapojen opetteluun, vertaistukeen sekä tekstin tuottamiseen ja parantamiseen. Sisältö räätälöidään osallistujien tarpeisiin. Kurssin työskentelyssä on keskeistä vertaistuki ja työskentely pienryhmissä. Siksi on tärkeää, että osallistujat todella sitoutuvat tapaamisiin.

Kurssi on kaksikielinen ja tarkoitettu Helsingin yliopiston suomen- tai ruotsinkielistä väitöskirjaansa kirjoittaville jatko-opiskelijoille. Kurssin tapaamiset ovat torstaisin 19.1.–19.4.2012 klo 9:15–10:45 yliopiston päärakennuksen auditoriossa VI. Kurssi on kahden opintopisteen laajuinen.

Ilmoittautuminen WebOodin kautta viikolla 1 (2.1.– 8.1.2012):
Opinto-oppaat > Kielikeskus > Äidinkieli > Opetus

Kuva: Jeff Belmonte (Flickr)

Viime kuukausina melkein kaikki käytössä oleva kirjoittamisaikani on mennyt väitöskirjan loppuunsaattamiseen. Sen lisäksi olen lähinnä keskittynyt kirjoittamisesta puhumiseen.

Samalla linjalla jatketaan. Palmenian kirjoittajakoulutus nimittäin järjestää 26.10.2011 Helsingissä paneelikeskustelun otsikolla “Kirjoittajakoulutus – oikotie julkaisemiseen?” Paneelin vetäjänä toimii Palmenian kirjoittajakoulutuksen suunnittelija, kirjailija Timo Montonen.

Minun lisäkseni keskustelijoina ovat kirjailijat Riina Katajavuori, Joonas Konstig, Mirjam Lohi ja Ranya Paasonen. Tilaisuudessa julkistetaan lisäksi Timo Montosen kaksi uutta kirjaa.

Tilaisuus on avoin kaikille, mutta sinne on ennakkoilmoittautuminen. Lisätietoja ja ilmoittautumislomakkeen löydät Palmenian sivuilta.

Kuva: JD Hancock (Flickr)

Olen elokuun alussa menossa esitelmöimään otsikolla Yhteisöllinen kirjoittaminen. Olisikohan tästä yhteisöstä hyötyä esitelmän kirjoittamisessa?

Nykyisin kirjoittamisen yhteisöllisyys yhdistetään helposti automaattisesti sosiaaliseen mediaan ja uusiin teknologioihin, eikä tietysti ihan syyttä. Facebookissa voi syntyä merkityksellisiä(kin) keskusteluja lyhyen statuspäivityksen herättämänä. Blogikirjoitus taas voi synnyttää keskustelua kommenteissa, jotka taas saattavat antaa aiheen uuteen kirjoitukseen. Wikipedian ajankohtaiset artikkelit syntyvät kollektiivisesti ja runsaan keskustelun tuloksena.

Itse ajattelen kirjoittamisen yhteisöllisyyden ja sosiaalisuudeen olevan kuitenkin asia, joka on tietysti paljon yksittäistä mediaa laajempi. Kaikki kirjoittaminen on kommunikaatiota, ja kaikki tekstit syntyvät yhteisössä. Tämä on tietysti helppo ymmärtää silloin, kun kyse on vaikkapa kaunokirjallisuudesta tai yhteiskunnallisesta kirjoittamisesta. Sama pätee kuitenkin yhtä lailla vaikkapa koulun kirjoittamiseen.

Eikö äidinkielen ylioppilaskoe ole yhteisöllistä kirjoittamista selvimmillään? Yksi ryhmä keksii kasan aiheita ja otsikoita kirjoitelmille. Sitten toinen, aika iso ryhmä kirjoittaa ja tulee siinä samalla edustaneeksi vuosikertaansa ja omaa kouluaan. Lopulta kolmas ryhmä lukee tekstejä sekä arvioi ja arvostelee niitä.

Loppukeväästä lehdistössä herätti paljon keskustelua tämän vuoden äidinkielen ylioppilaskokeen arvostelussa tapahtuneet suuret arvosanojen muutokset. Eräskin äidinkielen opettaja ihmetteli avoimessa kirjeessään:

Miten selitän abiturienteille ja nuoremmille opiskelijoilleni, että äidinkielen arvosana riippuu toisinaan sensorista?

Jos tarkastelee kirjoittamista sosiokriittisestä näkökulmasta, tuo kysymys on järjetön: miten äidinkielen arvosana voisi koskaan olla riippumatta sensorista? Ehkäpä kaiken kirjoittamisen sosiaalisuus ja yhteisöllisyys olisi juuri se asia, joka opiskelijoiden ja opettajan olisi aika oppia. Kun opetan kirjoittamista vaikkapa yliopisto-opiskelijoille, korostan erityisesti sitä, että kirjoittaminen on toimintaa yhteisössä ja että oleellista on oppia hahmottamaan tuon yhteisön tavat ja arvostukset.

—

Omat ajatukseni kirjoittamisen yhteisöllisyydestä erityisesti tuon esitelmän suhteen ovat kuitenkin vasta hahmottumassa. Siksi haluankin värvätä sinut kirjoittamaan esitelmääni yhdessä kanssani.

Mitä sinulle tulee mieleen yhteisöllisestä kirjoittamisesta? Mikä siinä on erityisen huomionarvoista? Mitkä ovat mielestäsi oivallisia esimerkkejä kirjoittamisen yhteisöllisyydestä tai sen perustavanlaatuisesta sosiaalisesta luonteesta? Onko sosiaalinen media kirjoittamista yhteisöllisimmillään, vai onko se vain tehnyt näkyväksi jotain sellaista, joka on ollut arkipäivää ennenkin? Kerropa kommenteissa!

Kuva: PhillipC (Flickr)

Kirjoittamisen opetusta yliopistoissa sanotaan toisinaan vähäiseksi. Akateemista tai tieteellistä kirjoittamista opetetaan kuitenkin Suomenkin yliopistoissa hyvin laajalti. Miten akateemista kirjoittamista sitten opetetaan, ja mikä tuon opetuksen tarkoitus lopulta on?

Roz Ivanič ja Mary R. Lea jakavat akateemisen kirjoittamisen opetuksen opetustavat kolmeen erilaiseen malliin. Kahta perinteisempää opetustapaa voidaan kutsua kirjoittaminen taitona -malliksi sekä sosiaalistumisen malliksi.

Kirjoittaminen taitona -malli (engl. skills approach) tarkoittaa sellaista kirjoittamisen opetusta, jota varsin suuri osa yliopistollista akateemisen kirjoittamisen opetusta on. Tyypillinen akateemisen kirjoittamisen kurssi on erillistä opiskelutaito-opetusta, jota pitää esimerkiksi äidinkielen opettaja.

Tässä ajattelutavassa kirjoittaminen koostuu tietyistä taidoista tai tekniikoista, jotka suurelta osin ovat riippumattomia oppiainekohtaisesta sisällöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi sujuvan ja huolitellun tekstin elementit, kirjoitusprosessin vaiheet sekä tieteellisten tekstilajien tyypilliset rakenteelliset ja tekstilajityyppiset piirteet, kuten vaikkapa lähteisiin viittaaminen.

Sosiaalistumisen malli (engl. socialization or acculturation) puolestaan tarkoittaa oppiainekohtaisen kulttuurin vähittäistä omaksumista. Tässä mallissa kirjoittamisen opetus on suurelta osin implisiittistä, toisin sanoen sitä ei juuri ole.

Opiskelija omaksuu vähitellen hänen alalleen, oppiaineelleen ja ainelaitokselleen tyypillisen tavan kirjoittaa. Hän alkaa vähitellen hahmottaa, miten tapana on toimia ja mitä arvostetaan. Käytännössä oppiminen tapahtuu tekstien lukemisen ja havainnoimisen kautta, mutta luonnollisesti toisinaan opiskelija saa vaikkapa opinnäytettään tehdessään tai tutkimushankkeeseen osallistuessaan ohjausta ja ohjeita.

Ongelmia

Näihin kahteen malliin perustuu käytännössä suurin osa yliopistollista kirjoittamisen opetusta. Mallit ovat kuitenkin monella tavoin epätyydyttäviä.

Kirjoittaminen taitona -mallin suurin ongelma on, että kirjoittamisen opetuksessa saatetaan opiskella abstrakteja oppisisältöjä, joiden käytännön arvo on vähäinen. Toinen ongelma on siinä, että akateemiseen kirjoittamiseen kuitenkin viime kädessä sisältyy monia tekijöitä, jotka ovat vahvasti ala-, oppiaine- ja jopa professorikohtaisia. Äidinkielen opettajan kyky opastaa kirjoittamisessa voi näin olla todellisuudessa rajallinen.

Sosiaalistumisen mallin suurin ongelma on taas tietysti siinä, että opetusta ei lopulta juuri ole. Opiskelijan oletetaan itse vähitellen hahmottavan, kuinka hänen alallaan tulisi viestiä ja toimia. Onhan tämä tietysti mahdollista, mutta usein hyvin hankalaa ja aikaavievää.

Kolmas malli

Kahden edellä esitellyn mallin lisäksi on kuitenkin hahmoteltu myös kolmatta ja jossain määrin erilaista akateemisen kirjoittamisen opetuksen mallia, joka pyrkii vastaamaan edellä kuvattuihin haasteisiin. Tätä mallia kutsutaan nimellä akateemiset tekstitaidot.

Akateemiset tekstitaidot (engl. academic literacies) perustuu aiempiin malleihin mutta on sekä teorialtaan että menetelmiltään viety pidemmälle. Se on nykyisin hallitseva akateemisen kirjoittamisen opetuksen teoreettinen malli Isossa-Britanniassa. Se on nimenomaan hallitseva teoreettinen malli, sillä käytännössä opetus Ison-Britannian yliopistoissakin todennäköisesti tapahtuu edeltävien kahden mallin mukaisesti.

Vaikka akateemiset tekstitaidot -malli pohjautuu edeltäviin toteutuksiin, keskeisiä erojakin on. Ensimmäinen ero näkyy jo monikkomuotoisessa käsitteessä tekstitaidot. Tässä mallissa akateemisen kirjoittamisen ei todellakaan ajatella olevan yksittäinen monoliittinen taito, joka osataan tai ei osata.

Akateeminen kirjoittaminen ja kirjallinen viestintä koostuu hyvin monenlaisista taidoista, kuten lukemisesta, kirjoittamisesta, tekstinkäsittelystä ja vaikkapa julkaisuprosessin tuntemisesta. Lisäksi akateemisen viestijän on hallittava suuri joukko erilaisia tekstilajeja, joiden välillä voi olla suuriakin eroja. Esimerkiksi tenttivastaus, oppimispäiväkirja ja gradu ovat tekstilajeina melko kaukana toisistaan, eikä esimerkiksi uuden opiskelijan voi olettaa hallitsevan mitään niistä.

Kolme keskeistä eroa

Edeltäviin malleihin verrattuna akateemiset tekstitaidot -mallissa on erityisesti vielä kolme keskeistä eroa. Ensinnäkin se haastaa aiempien mallien implisiittisen oletuksen siitä, että opetuksen tavoitteena on korjata opiskelijassa ja tämän taidoissa olevia puutteita. Toiseksi se esittää, että myös akateemisten instituutioiden tehtävä on vastata akateemisen kirjoittamisen haasteisiin. Tällaisia haasteita ovat muun muassa itsestäänselvyyksinä pidetyt käytännöt, arvot ja roolit, korkeakoulutuksen muutos eliitin koulutuksesta massojen koulutukseksi sekä opiskelijoiden kieli- ja kulttuuritaustan monimuotoistuminen. Kolmanneksi siinä ymmäretään kirjoittaminen ja tekstitaidot pikemminkin sosiaalisena toimintana kuin opittavina kognitiivisten taitojen sarjana.

Akateemisen kirjoittamisen opetuksessa on keskeistä lopulta se, että akateeminen viestijä oppii toimimaan omassa yhteisössään ja ymmärtää siinä vallitsevan kirjoituskulttuurin. Tämä voi tapahtua äidinkielen opettajan vetämällä akateemisen kirjoittamisen kurssilla tai kokeneemman tutkijan ohjauksessa omaa opinnäytettä tehden. Molemmissa ympäristöissä on mahdollista miettiä opetuksen lähtökohtia ja myös terveellä tavalla kyseenalaistaa niitä.

Samoin on tärkeää pohtia myös kysymystä, jonka esitin aivan kirjoituksen alussa: mikä akateemisen kirjoittamisen opetuksen tarkoitus lopulta on? Onko akateemisen kirjoittamisen opetuksen tarkoitus antaa välineitä opintoja ja opinnäytettä varten sekä valmentaa tieteelliselle uralle? Vai voiko akateemisen kirjoittamisen opetus tarjota myös välineitä, jotka ovat siirrettävissä yliopistollisen toimintaympäristön ulkopuolelle?

Mielestäni ei ole itsestään selvää, kumpi tavoitteista asetetaan ensisijaiseksi tai miten niihin päästään. Kuulisinkin mielelläni kommentteja teiltä lukijoilta. Mikä teidän mielestänne akateemisen tai tieteellisen kirjoittamisen opetuksen tavoite lopulta on? Miten se tuon tavoitteen saavuttaa?

Lähteet

Ivanič, Roz & Mary R. Lea 2006: New contexts, new challenges: the teaching of writing in UK higher education. – Lisa Ganobcsik-Williams: Teaching academic writing in UK higher education: theories, practices and models, s. 6-15. Palgrave Macmillan, New York.

Lea, Mary & Brian Street 1998: Student writing in higher education: an academic literacies approach. – Studies in Higher Education 23.

Kuva: moriza (Flickr)

Tämän äidinkielen tekstitaidon koetta käsittelevän kirjoituksen on kirjoittanut Lari Kotilainen.

Ylioppilaskokeen äidinkielen ja kirjallisuuden koe uudistui vuonna 2007, kun perinteisen äidinkielen ”aineen” eli esseen rinnalle ilmestyi tekstitaidon koe. Siinä missä essee on tuttu nykylukiolaisten mummoille ja vaareillekin, tekstitaidon koe taitaa olla vielä hieman epämääräinen kaikille asianosaisille. Kokelaan ei ole siis helppoa tietää, mitä häneltä odotetaan ja miten kannattaisi kokeessa vastata.

Mutta ei hätää, apu on tässä. Seuraavassa listassa on kaikille kokelaille kuusi vinkkiä, yksi jokaista tekstitaitotehtävästä saatavaa pistettä kohden.

1. Jaa aikasi oikein
Tekstitaitokokeen tavoitteena on testata kykyä ymmärtää ja soveltaa luettua. Älä siis pelkästään sovella, vaan muista myös ymmärtää. Jokaisen tehtävän kohdalla on syytä käyttää ensin reilusti aikaa tehtävän aineistoon tutustumiseen, sillä suoraan kirjoittamaan hyppäävältä jää helposti yhtä ja toista huomaamatta. Tekstitaidon kokeessa ei yllä kovin hyviin pisteisiin pelkillä hienoilla metaforilla, tarvitaan myös ajatuksia niiden takana! (Sama pätee muuten esseeseenkin, mutta se onkin toinen asia se.)

2. Löydä oleellinen
Kun tehtäviä pisteytetään, aivan ensin tarkastetaan, löytyykö vastauksesta kaikkein ilmeisimmät asiat. Niitä on yleensä karkeasti noin kolme. Jos siis analysoit mainosta, jonka pinta-alasta puolet peittää kuva, niin kuvasta on syytä sanoa jotain. Jos taas analysoit vaikkapa runon rakennetta, mahdolliset loppusoinnut tai niiden puute on syytä mainita. Muuten olet unohtanut yhden noin kolmesta pääasiasta ja voit olla varma, että opettajasi ja sensori huomaavat sen.

3. Oma ajattelu sallittu
Kun olet löytänyt kaikkein ilmeisimmät asiat, voit keskittyä briljeeraamaan. Katso naapuripulpetissa äheltävää Keijoa. Hänkin huomasi ehkä mainoksen kuvan, mutta huomasiko hän kirjoittajan ovelan puhuttelun ja avainsanojen toiston? Ei vai? No tästä ropisee lisäpisteitä. Villejäkin ajatuksia saa olla, mutta ne pitää AINA muistaa perustella kunnolla tehtävän aineiston avulla.

4. Suunnittele kokonaisuus
Ajattelu hoidettu, aika kaataa tulokset paperille? Kärsivällisyyttä! Pienellä rakenteen suunnittelulla saa ihmeitä aikaan. Ensin johdatus, sitten havainnot, loppuun lyhyt yhteenveto. Havaintojen esittely on tietenkin tärkein osa, joten siihen kannattaa panostaa. Etene vaikka ilmeisistä havainnoista satunnaisempiin. Muista myös ryhmitellä havaintojasi. Jos huomaat jonkin kaikkia havaintoja yhdistävän seikan – joka on vielä tehtävänannon kannalta oleellinen –, voit rakentaa havaintojen esittelyn sen ympärille.

5. Kirjoita
Sanotaan, että tekstitaidon vastauksessa kielen merkitys on pienempi kuin esseessä. Näin onkin, ja siksi olen kehottanut käyttämään kunnolla aikaa aineistotekstien analysoimiseen. Edelleen kyseessä on kuitenkin äidinkielen koe. Kun analyysi on tehty, kirjoitetaan sujuvaa ja ennen kaikkea ymmärrettävää kirjakieltä. Jos lukija ei ymmärrä lauseitasi, hän tuskin ymmärtää hienoja ajatuksiasikaan. Jos tunnet halua kirjoittaa hämärästi, jotta sensori ei huomaa puutteita havainnoissasi, palaa kohtaan 2. Heti. Hop hop.

Kannattaa myös muistaa, että kohdallesi sattuva sensori saattaa olla noin 150-vuotias. Hänen mielestään meinata, tykittää ja pomo luultavasti ovat vielä puhekieltä, vaikka ne mielestäsi olisivatkin aivan käypää kirjakieltä. Varman päälle pelaava välttää niitä ja vastaavia vastauksessaan.

6. Tarkasta
Jaska lähti jo, Liisakin laittaa jo kyniään penaaliin, Kimmo otti tupakat esille, enköhän minäkin ole sitten valmis… Ei vielä, vielä pitää tehdä tarkistusluku. Turhat virheet vähentyvät ainakin puoleen, jos viitsii lukea oman tekstinsä lopuksi ajatuksella. Jos ne viimevuotiset kokelaat, jotka puhuessaan Ibsenin näytelmästä Villisorsa kirjoittelivat välillä villihanhesta ja välillä villivarsasta, olisivat lukeneet lopuksi tekstinsä, tämäkin sensori olisi jäänyt muutamista nauruista paitsi. Sama pätee (toivottavasti) siihen sankariin, joka kertoi Astrid Lindgrenin kirjoittaneen Muumi-kirjat. Pieni ajattelutauko vielä loppuun siis. Se ei ole varmasti liikaa pyydetty, kun ajattelee, että 12 vuoden koulutusputki on lopuillaan.

- – - – -

Siinä siis kuusi vaatimatonta vinkkiä. En voi luvata, että niitä seuraamalla saa täydet kuusi pistettä, mutta takuulla enemmän kuin ne sivuuttamalla.

Lopuksi toivotan vielä ajattelemisen ja kirjoittamisen iloa kaikille kokelaille!

Lari Kotilainen

Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden sensorina arvioinut tähän mennessä noin 2000 tekstitaidon vastausta ja antanut niistä luultavasti noin 6000 pistettä. Larin ajatuksiin voit tutustua myös hänen Suomensuojelija-blogissaan.