Kuva: kevin dooley (Flickr)

Tarvitsetko tukea väitöskirjan kirjoittamiseen?

Pidän kevätlukukaudella yhdessä kollegani Åsa Mickwitzin kanssa väitöskirjantekijöille tarkoitetun kirjoittamisen kurssin. Kurssi on tarkoitettu jatko-opiskelijoille, jotka ovat keskellä väitöskirjan kirjoittamisen prosessia.

Tapaamisissa keskitytään väitöskirjaprosessin tukemiseen, tehokkaiden työskentelytapojen opetteluun, vertaistukeen sekä tekstin tuottamiseen ja parantamiseen. Sisältö räätälöidään osallistujien tarpeisiin. Kurssin työskentelyssä on keskeistä vertaistuki ja työskentely pienryhmissä. Siksi on tärkeää, että osallistujat todella sitoutuvat tapaamisiin.

Kurssi on kaksikielinen ja tarkoitettu Helsingin yliopiston suomen- tai ruotsinkielistä väitöskirjaansa kirjoittaville jatko-opiskelijoille. Kurssin tapaamiset ovat torstaisin 19.1.–19.4.2012 klo 9:15–10:45 yliopiston päärakennuksen auditoriossa VI. Kurssi on kahden opintopisteen laajuinen.

Ilmoittautuminen WebOodin kautta viikolla 1 (2.1.– 8.1.2012):
Opinto-oppaat > Kielikeskus > Äidinkieli > Opetus

Kuva: Jeff Belmonte (Flickr)

Viime kuukausina melkein kaikki käytössä oleva kirjoittamisaikani on mennyt väitöskirjan loppuunsaattamiseen. Sen lisäksi olen lähinnä keskittynyt kirjoittamisesta puhumiseen.

Samalla linjalla jatketaan. Palmenian kirjoittajakoulutus nimittäin järjestää 26.10.2011 Helsingissä paneelikeskustelun otsikolla “Kirjoittajakoulutus – oikotie julkaisemiseen?” Paneelin vetäjänä toimii Palmenian kirjoittajakoulutuksen suunnittelija, kirjailija Timo Montonen.

Minun lisäkseni keskustelijoina ovat kirjailijat Riina Katajavuori, Joonas Konstig, Mirjam Lohi ja Ranya Paasonen. Tilaisuudessa julkistetaan lisäksi Timo Montosen kaksi uutta kirjaa.

Tilaisuus on avoin kaikille, mutta sinne on ennakkoilmoittautuminen. Lisätietoja ja ilmoittautumislomakkeen löydät Palmenian sivuilta.

Kuva: PhillipC (Flickr)

Kirjoittamisen opetusta yliopistoissa sanotaan toisinaan vähäiseksi. Akateemista tai tieteellistä kirjoittamista opetetaan kuitenkin Suomenkin yliopistoissa hyvin laajalti. Miten akateemista kirjoittamista sitten opetetaan, ja mikä tuon opetuksen tarkoitus lopulta on?

Roz Ivanič ja Mary R. Lea jakavat akateemisen kirjoittamisen opetuksen opetustavat kolmeen erilaiseen malliin. Kahta perinteisempää opetustapaa voidaan kutsua kirjoittaminen taitona -malliksi sekä sosiaalistumisen malliksi.

Kirjoittaminen taitona -malli (engl. skills approach) tarkoittaa sellaista kirjoittamisen opetusta, jota varsin suuri osa yliopistollista akateemisen kirjoittamisen opetusta on. Tyypillinen akateemisen kirjoittamisen kurssi on erillistä opiskelutaito-opetusta, jota pitää esimerkiksi äidinkielen opettaja.

Tässä ajattelutavassa kirjoittaminen koostuu tietyistä taidoista tai tekniikoista, jotka suurelta osin ovat riippumattomia oppiainekohtaisesta sisällöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi sujuvan ja huolitellun tekstin elementit, kirjoitusprosessin vaiheet sekä tieteellisten tekstilajien tyypilliset rakenteelliset ja tekstilajityyppiset piirteet, kuten vaikkapa lähteisiin viittaaminen.

Sosiaalistumisen malli (engl. socialization or acculturation) puolestaan tarkoittaa oppiainekohtaisen kulttuurin vähittäistä omaksumista. Tässä mallissa kirjoittamisen opetus on suurelta osin implisiittistä, toisin sanoen sitä ei juuri ole.

Opiskelija omaksuu vähitellen hänen alalleen, oppiaineelleen ja ainelaitokselleen tyypillisen tavan kirjoittaa. Hän alkaa vähitellen hahmottaa, miten tapana on toimia ja mitä arvostetaan. Käytännössä oppiminen tapahtuu tekstien lukemisen ja havainnoimisen kautta, mutta luonnollisesti toisinaan opiskelija saa vaikkapa opinnäytettään tehdessään tai tutkimushankkeeseen osallistuessaan ohjausta ja ohjeita.

Ongelmia

Näihin kahteen malliin perustuu käytännössä suurin osa yliopistollista kirjoittamisen opetusta. Mallit ovat kuitenkin monella tavoin epätyydyttäviä.

Kirjoittaminen taitona -mallin suurin ongelma on, että kirjoittamisen opetuksessa saatetaan opiskella abstrakteja oppisisältöjä, joiden käytännön arvo on vähäinen. Toinen ongelma on siinä, että akateemiseen kirjoittamiseen kuitenkin viime kädessä sisältyy monia tekijöitä, jotka ovat vahvasti ala-, oppiaine- ja jopa professorikohtaisia. Äidinkielen opettajan kyky opastaa kirjoittamisessa voi näin olla todellisuudessa rajallinen.

Sosiaalistumisen mallin suurin ongelma on taas tietysti siinä, että opetusta ei lopulta juuri ole. Opiskelijan oletetaan itse vähitellen hahmottavan, kuinka hänen alallaan tulisi viestiä ja toimia. Onhan tämä tietysti mahdollista, mutta usein hyvin hankalaa ja aikaavievää.

Kolmas malli

Kahden edellä esitellyn mallin lisäksi on kuitenkin hahmoteltu myös kolmatta ja jossain määrin erilaista akateemisen kirjoittamisen opetuksen mallia, joka pyrkii vastaamaan edellä kuvattuihin haasteisiin. Tätä mallia kutsutaan nimellä akateemiset tekstitaidot.

Akateemiset tekstitaidot (engl. academic literacies) perustuu aiempiin malleihin mutta on sekä teorialtaan että menetelmiltään viety pidemmälle. Se on nykyisin hallitseva akateemisen kirjoittamisen opetuksen teoreettinen malli Isossa-Britanniassa. Se on nimenomaan hallitseva teoreettinen malli, sillä käytännössä opetus Ison-Britannian yliopistoissakin todennäköisesti tapahtuu edeltävien kahden mallin mukaisesti.

Vaikka akateemiset tekstitaidot -malli pohjautuu edeltäviin toteutuksiin, keskeisiä erojakin on. Ensimmäinen ero näkyy jo monikkomuotoisessa käsitteessä tekstitaidot. Tässä mallissa akateemisen kirjoittamisen ei todellakaan ajatella olevan yksittäinen monoliittinen taito, joka osataan tai ei osata.

Akateeminen kirjoittaminen ja kirjallinen viestintä koostuu hyvin monenlaisista taidoista, kuten lukemisesta, kirjoittamisesta, tekstinkäsittelystä ja vaikkapa julkaisuprosessin tuntemisesta. Lisäksi akateemisen viestijän on hallittava suuri joukko erilaisia tekstilajeja, joiden välillä voi olla suuriakin eroja. Esimerkiksi tenttivastaus, oppimispäiväkirja ja gradu ovat tekstilajeina melko kaukana toisistaan, eikä esimerkiksi uuden opiskelijan voi olettaa hallitsevan mitään niistä.

Kolme keskeistä eroa

Edeltäviin malleihin verrattuna akateemiset tekstitaidot -mallissa on erityisesti vielä kolme keskeistä eroa. Ensinnäkin se haastaa aiempien mallien implisiittisen oletuksen siitä, että opetuksen tavoitteena on korjata opiskelijassa ja tämän taidoissa olevia puutteita. Toiseksi se esittää, että myös akateemisten instituutioiden tehtävä on vastata akateemisen kirjoittamisen haasteisiin. Tällaisia haasteita ovat muun muassa itsestäänselvyyksinä pidetyt käytännöt, arvot ja roolit, korkeakoulutuksen muutos eliitin koulutuksesta massojen koulutukseksi sekä opiskelijoiden kieli- ja kulttuuritaustan monimuotoistuminen. Kolmanneksi siinä ymmäretään kirjoittaminen ja tekstitaidot pikemminkin sosiaalisena toimintana kuin opittavina kognitiivisten taitojen sarjana.

Akateemisen kirjoittamisen opetuksessa on keskeistä lopulta se, että akateeminen viestijä oppii toimimaan omassa yhteisössään ja ymmärtää siinä vallitsevan kirjoituskulttuurin. Tämä voi tapahtua äidinkielen opettajan vetämällä akateemisen kirjoittamisen kurssilla tai kokeneemman tutkijan ohjauksessa omaa opinnäytettä tehden. Molemmissa ympäristöissä on mahdollista miettiä opetuksen lähtökohtia ja myös terveellä tavalla kyseenalaistaa niitä.

Samoin on tärkeää pohtia myös kysymystä, jonka esitin aivan kirjoituksen alussa: mikä akateemisen kirjoittamisen opetuksen tarkoitus lopulta on? Onko akateemisen kirjoittamisen opetuksen tarkoitus antaa välineitä opintoja ja opinnäytettä varten sekä valmentaa tieteelliselle uralle? Vai voiko akateemisen kirjoittamisen opetus tarjota myös välineitä, jotka ovat siirrettävissä yliopistollisen toimintaympäristön ulkopuolelle?

Mielestäni ei ole itsestään selvää, kumpi tavoitteista asetetaan ensisijaiseksi tai miten niihin päästään. Kuulisinkin mielelläni kommentteja teiltä lukijoilta. Mikä teidän mielestänne akateemisen tai tieteellisen kirjoittamisen opetuksen tavoite lopulta on? Miten se tuon tavoitteen saavuttaa?

Lähteet

Ivanič, Roz & Mary R. Lea 2006: New contexts, new challenges: the teaching of writing in UK higher education. – Lisa Ganobcsik-Williams: Teaching academic writing in UK higher education: theories, practices and models, s. 6-15. Palgrave Macmillan, New York.

Lea, Mary & Brian Street 1998: Student writing in higher education: an academic literacies approach. – Studies in Higher Education 23.

Kuva: AlphaTangoBravo (Flickr)

Pekka Belt, Matti Möttönen ja Janne Härkönen ovat kolme Oulun yliopistossa tuotantotaloudesta väitellyttä tekniikan tohtoria, jotka ovat nyt julkaisseet myös oppaan väitöskirjan tekijöille. Opas on pdf-muodossa, joten se on siis kaikkien vapaasti ladattavissa täältä.

Oppaassa käsitellään esimerkiksi monografian ja artikkeliväitöskirjan hyviä ja huonoja puolia sekä palautteen hakemista. Esipuheessa kirjoittajat kertovat, että heidän taustansa on liike-elämässä. Tämä näkyykin oppaan tyylissä, joka on mutkaton ja positiivisella tavalla tavoitteisiin suuntautunut.

Kirjoittajat todellakin väittelivät itse kolmessa vuodessa, joten kannattaa ehkä ottaa vakavasti heidän vinkkinsä. Osa käsiteltävistä teemoista on tällaiselle jo vähän kokeneemmalle jatko-opiskelijalle aika tuttuja, mutta etenkin aloittavalle väitöskirjan tekijälle oppaasta löytyy varmasti hyviä vinkkejä.

Pekka Belt, Matti Möttönen & Janne Härkönen: Vinkkejä väitöskirjaprosessin nopeuttamiseen

Kuva: jesse.millan (Flickr)

Varsin yleinen käsitys on, että nuoriso rappeuttaa moraalin lisäksi kielen ja että jokainen sukupolvi on aina edeltävää huonompi kirjoittamaan. Wired-lehden syyskuun numerossa uutisoitiin kiinnostavasta tutkimushankkeesta, jonka tulokset osoittivat kuitenkin aivan muuta.

Professori Andrea Lunsfordin johtama tutkimusryhmä otti tehtäväkseen tutkia nuorten kirjoittamista hyvin perusteellisesti. He tutustuivat Stanfordin yliopiston opiskelijoiden kirjoittamiseen sen kaikissa muodoissa. Tutkimusryhmä analysoi opiskelijoiden kirjoittamia opiskelutekstejä mutta myös kaikkea muuta, mitä he elämässään kirjoittivat: tekstiviestejä, sähköposteja, chat-keskusteluja ja niin edelleen. Yhteensä tutkittiin peräti 14 672 tekstiä.

Tutkimuksen tulos oli selkeä: nuoret ovat aiempia sukupolvia selvästi parempia kirjoittajia. Edellisten sukupolvien kirjoittaminen ja kirjoittamisen opiskelu on ollut puhtaasti luokkahuoneessa tapahtuvaa toimintaa. Tekstejä on tuotettu, koska opettaja niin käskee, ja niitä on tuotettu yksinomaan opettajalle. Koulun ja opintojen jälkeen useimmat eivät ole kirjoittaneet lainkaan, ellei kirjoittaminen ole yksiselitteisesti kuulunut työnkuvaan, kuten vaikkapa juristeilla tai toimittajilla.

Tämän päivän nuorten suhde kirjoittamiseen on hyvin toisenlainen. Suurin osa heistä on tottunut viestimään kirjoittamalla hyvin monenlaisilla foorumeilla. Nuorille on koko ajan hyvin selvää, kenelle he kirjoittavat ja miksi he kirjoittavat. Nämä ovat hyvän kirjoittamisen kaksi keskeisintä elementtiä.

Tutkimusryhmä ei löytänyt todisteita myöskään siitä, että sähköinen viestintä rappeuttaisi nuorten kirjoittamista muissa tekstilajeissa. Nuoret ymmärsivät erittäin hyvin, miksi opiskelutekstejä tuotetaan ja minkälaiset odotukset niille asetetaan.

Sen sijaan niistä pelkkää opettajaa varten kirjoitetuista teksteistä edes nykyajan opiskelijat eivät olleet kovin innoissaan…